herkkamies

Vaimon vieraskynä: ”Tällaisena minä näen Samuelin”

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikista niistä kauniista sanoista, joita te olette kirjoittaneet Samuelille. Näin rinnallakulkijana näkee, kuinka valtava merkitys sillä tuella ja hyväksynnällä on. Vaikeimpina aikoina omaa sydäntä on särkenyt seurata vierestä sitä kipua ja tuskaa, jota häpeä on Samuelissa aiheuttanut. Osa tästä häpeästä on nyt poissa ja se lisää hyvinvointia Samuelille ja sitä kautta koko meidän perheelle. Olen kiitollinen ja ylpeä siitä, että Samuel uskalsi ottaa tämän askeleen.

Teille, jotka mietitte, miten tämä meidän erilainen seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa parisuhteeseemme voin kertoa, että ei oikeastaan mitenkään. En koe, etten riitä tai minun pitäisi olla jotain muuta kuin olen. Olemme kaksi aikuista ihmistä parisuhteessa, jonka perustana on rakkaus, avoimuus ja luottamus. Olemme luvanneet olla uskollisia ja rakastaa toisiamme, kunnes kuolema meidät erottaa. Tätä suhdettamme haluamme hoitaa ja vaalia.

”Sinä päivänä, kun Luoja teki sinut,
hän ei muuta tehnytkään.
Heräs aikaisin, otti kynä käteen,
rupes siinä piirtämään.
Päivä kului, mut hetkenkään lepoo,
piirtäjä ei kaivannut.
aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut,
mestari valmisti sut.
Ja se kuva oli kaunis,
oi ihme suorastaan.
Muodon jumalaisen sait.
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun,
päde kuolevaisten lait.
Niille jotka yhä epäilevät Luojaa,
sanon vastaukseksi vaan,
että jos ne edes kerran näkis sinut,
kaikki rupeis uskomaan.” 

(Anna Puu)

Tällaisena minä näen Samuelin. Hän on enemmän kuin olisin ikinä osannut edes pyytää. Herkkä, huomaavainen ja rakastava puoliso sekä aivan ihana isä lapsillemme.❤️

❤: Herkkiksen vaimo

Herkkistä voit seurata myös Instagramissa ja Facebookissa

 

(0) Kommentit

  1. Kaunista ♥️♥️♥️

  2. Vierailija says:

    Oletko itse myös bi? Voisin kuvitella että se helpottaa monta asiaa, esim. keskinäistä ymmärtämystä.

  3. Ihanat te, juuri sellaisina kuin olette! Voikaa hyvin.

    1. Herkkä mies says:

      Kiitos❤ kaikkea hyvää myös sinulle😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *