herkkamies

Näin häpeä syntyy: ”Minä en ole hyväksynnän arvoinen”

Pahimmillaan se on kuin kipu, joka kulkee lävitseni. Puristava, polttava kipu, joka kytee rinnan alla ahdistavana pallona ja leviää sieltä hitaasti hartioille, käsivarsiin ja lopulta sormen päihin ja varpaisiin saakka. Yritän saada siitä kiinni. Etsiä syytä. Löytää sanoja. Mutta en löydä mitään järkevää. Sisälläni on vain kaiken lamauttava tyhjyys. On pakko käpertyä. Puristaa itseään kasaan, kuin suojaksi joltakin.

Tämä tekstin pätkä löytyi Häpeä nimisen tiedoston alta, kun selasin kirjoituksiani. Se on minun kokemukseni häpeästä. Tuosta vaikeasta tunteesta, joka liian suurena ja vääristyneenä tekee elämästä ahdistavan vaikeaa. Ja koska tiedän, etten varmasti ole ainoa, joka on joutunut/joutuu käsittelemään omaa häpeäänsä, haluan kirjoittaa siitä. Haluan kertoa teille tarinan häpeästä. Tarinan siitä, kuinka häpeä laittaa piiloutumaan ja vääristymään.

Olen elämässäni valehdellut itselleni paljon.

Kirjoitin aikaisemmin suurta huomiota saaneen postauksen siitä, että olen vanhoillislestadiolainen biseksuaali. Tuon ehkä elämäni rohkeimman teon takaa löytyy pitkä polku kamppailua oman häpeän kanssa. Kun on jotain, minkä kokee elinympäristössään vääräksi ja torjutuksi, alkaa taistelu hyväksytyksi tulemisesta.

Niin kuin lapsi, joka vaikenee, kun tarpeisiin ei koskaan vastata, jossain vaiheessa jokainen luovuttaa. Toteaa, että minä en ole hyväksynnän arvoinen. Silloin jäljelle jää vain häpeä. Häpeä, joka sattuu niin paljon, että sen peittääkseen tekee kaikkensa.

Olen elämässäni valehdellut itselleni paljon. Olen ollut kuin kameleontti, joka vaihtaa väriä tilanteen mukaan. Olen kertonut itselleni tarinoita, joiden avulla olen selvinnyt ja hakenut hyväksyntää loputtomalla suorittamisella. Olen kontrolloinut kehoani ja mieltäni aina siihen asti, että lopulta en enää itsekään ole nähnyt kuoreni alle.

Sen sijaan, että olisin koskaan löytänyt itsestäni ihmisen, jonka kaikki hyväksyvät, kadotin itseni yhä kauemmaksi. Olen katsonut peiliin, mutta en ole tiennyt kuka sieltä katsoo takaisin. Niin vahva voima on häpeällä.

Monet ovat kysyneet minulta, miksi kirjoitan niin avoimesti seksuaalisuudestani ja yleensäkin näistä hyvin henkilökohtaisista asioista. Siksi, koska tiedän, mitä on olla yksinäisyyden vankina. Olla hiljaa. Tulla satutetuksi, mutta olla silti puolustautumatta.

Tiedän, miten helpottavaa voi olla, kun joku sanoittaa samoja kokemuksia tai antaa kosketuspintaa omalle tunteelle. Tiedän myös, että häpeä kasvaa torjuvassa hiljaisuudessa, vaiennetussa olemassa olossa ja satuttavassa ilmapiirissä, jossa kukaan ei puolusta.

Tänään puolustan sinua, joka kannat häpeää sisälläsi. Oli häpeäsi syy sitten mikä tahansa, sinulla on lupa puhua. Sinulla on oikeus löytää hyväksyvä sydän, lohduttava syli ja kauneutesi näkevät silmät.

Häpeään kadonnut

Painan enkeliriipusta nyrkkini sisään.
Ei edes sikiöasento auta suojaksi häpeään.
En tiedä, miksi Luoja loi mut tällaiseksi.
ja unohtiko silloin mulle antaa siivet suojaksi.

Mä päivästä toiseen tuijotan mun askelia,
oon kuin kielletyillä portail ilman askelmia.
Enkä mistään voi tietää, että kantaako maa.
Täällä ihmiset on tuomarina suurta Jumalaa.

Kuljeta sun kättäs vasten mua.
Piirrä mut ehjäks ennen aamua.
Mä pelkään, että silmistäsi katoon.
Kosketa, niin tiedän, että olemassa oon.
Kosketa, niin tiedän, että olemassa oon.

Mua ei saisi olla olemassa.
Tai ainakin oon saastaa tässä syntitunkiossa.
Niin paremmat ihmiset on ympärillä sanoneet.
Ne on kai etuoikeutettuna osansa valinneet.

Ei se puoli musta kieltämällä mihinkää katoa.
Tai vaikka oltais turpa kiinni yhtä suurta tabua.
Tää kaikki vaan tekee musta hajonneen ja yksinäisen.
Mä rukoilen;
kai sä hyväksyä voisit mun kaltaisen.

Kuljeta sun kättäs vasten mua.
Piirrä mut ehjäks ennen aamua.
Mä pelkään, että silmistäsi katoon.
Kosketa, niin tiedän, että olemassa oon.
Kosketa, niin tiedän, että olemassa oon.

Kuljeta sun kättäs vasten mua.
Piirrä mut ehjäks ennen aamua.
Mä pelkään, että silmistäsi katoon.
Kosketa, niin tiedän, että olemassa oon.
Kosketa, niin tiedän, että olemassa oon.

Samuel Jyrinki 

Löydät Herkän miehen myös Instagramista ja Facebookista!

(0) Kommentit

  1. ”Siksi, koska tiedän, mitä on olla yksinäisyyden vankina. Olla hiljaa. Tulla satutetuksi, mutta olla silti puolustautumatta.”

    Minäkin tiedän. Juuri noin olen kuvannut omaakin tilannettani. Todella haluaisin jakaa upean tekstisi omalla fb-seinälläni, mutten voi. Ainakaan vielä. Olen edelleen hiljaa. Minua satutetaan, mutten puolustaudu. Kiitos upeasta tekstistä! 

    1. Herkkä mies says:

      Kiitos! Jonain päivä puolustaudut ja puhut vapaasti!💜

  2. Halauksin says:

    Olen surullinen lukiessani tekstiäsi, tosi surullinen. On vaikea uskoa että tuo on sinun kirjoittama ja tiedän että sinun on vaikea uskoa että minä kirjoitan näin:
    Liian monesti totuus onkin toinen mitä osaamme ajatella. Nämä sanat sinulle sydämestäni:
    Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan
    Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan
    Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua
    Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua
    Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa
    Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka ilosi soi
    Anna sateen huuhtoa surusi, anna tuulen helmoja nostaa
    Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa
    Kuka opetti sua, maata kohti katsomaan
    Että parempi ois, varovasti rakastaa
    Älä luule että ainut, oisit jota pelottaa
    Täs ois toinen, ja se toinen sua odottaa
    Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa
    Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka ilosi soi
    Anna sateen huuhtoa surusi, anna tuulen helmoja nostaa
    Tänään on…
    Rakkautta, rauhaa ja avoimuutta, olkaamme rohkeita olemaan ja näkemään, heikkoja ja hauraita vaikka toiselta saattaa näyttää.

    1. Herkkä mies says:

      En kommentista osannut päätellä, kuka olet, mutta kiitos noista sanoista!💕 aina ei tosiaan päälle päin näe, mitä toinen kantaa sisällään..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *