herkkamies

Olenko minä onnellinen? Et voi tietää, jos et kysy!

Olenko tässä kuvassa onnellinen? Ehkä tosiaan olen, mutta tosiasiassa et voi kuitenkaan tietää sitä. 

Muistan, kuinka nuorena aikuisena sain usein palautetta positiivisuudestani, itsevarmuudestani ja iloisuudestani. Olin kaikkien kaveri ja minulla tuntui olevan elämässäni kaikki hyvin. Todellisuudessa epäröin jokaista askeltani, hukuin usein ahdistavaan yksinäisyyteen ja pelkäsin jatkuvasti epäonnistuvani ihmissuhteissani. Oli kuin kaksi minää. Se, jonka muut näkivät ja se, jonka vain minä tunsin. 

Vaikka joku hymyilee aina, se ei tarkoita, ettei hän ole koskaan surullinen. 

Olen miettinyt usein sitä, että montako ihmistä tälläkin hetkellä odottaa jonkun tulevan heidän luokseen ja kysyvän: ”Mitä sinulle oikeasti kuuluu?” ”Miten olet jaksanut?” Moniko odottaa sitä ihmistä, joka ei kiirehdi ohi, vaan pysähtyy todella kuuntelemaan. Pysähtyy odottamaan, että naamio ehtii laskeutua. 

Uskon, että moni. Ja moni heistä on yhtä taitava näyttelemään, kuin minä olin. Kaikki vain näyttää hyvältä. Varsinkin siellä Instagramin feedissä. Siksi on helppo kuvitella, että tuollakin on paremmin, kuin minulla. Hän ei tarvitse mitään minulta.

Mutta vaikka joku näyttää täydelliseltä, se ei silti aina ole sitä. Vaikka joku on aina kiltti, se ei tarkoita, ettei hän ole koskaan vihainen. Vaikka joku hymyilee aina, se ei tarkoita, ettei hän ole koskaan surullinen. 

Elämä on parhaimmillaan silloin, kun tunnemme saavamme ja antavamme saman verran. Silloin, kun olemme tasapainossa sen kanssa, kuinka paljon kannamme ja kuinka paljon meitä kannetaan. Se totuus koskee meitä jokaista, ja sen opettelua ja löytämistä elämämme usein on.

Tänään toivon osaavani pysähtyä sellaisen ihmisen kohdalle, joka odottaa sitä hymynsä takana. Sillä kenties jo huomenna odotan itse, että joku pysähtyy minun kohdalleni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *