herkkamies

Pyhäinpäivä tuo surun pintaan: ”muistan vieläkin syvästi tuon hetken, kun tartuin viimeisen kerran häntä kädestä”

Nämä olivat sanat, jotka kirjoitin paperille vierailtuani viimeisen kerran pappani luona. Vierailu oli rauhallinen ja paljon tavanomaista hiljaisempi. Pappa oli riisuttu lähtemään, mutta hänen hymynsä oli silti vapaa. Muistan vieläkin syvästi tuon hetken, kun tartuin viimeisen kerran häntä kädestä. Sanoja ei enää löytynyt. Meistä kumpikin tiesi sen olevan viimeinen kerta. Oli aika hyvästellä.

Pari viikkoa sen jälkeen, kun pappa oli nukkunut pois, minä itse pidin sylissä esikoistani. Pientä lasta, jonka elämä oli vasta alussa. Noina viikkoina elämä ja kuolema syleilivät toisiaan, niin kuin ne usein tuntuvat tekevän. Ne muistuttivat elämän rajallisuudesta ja sen vääjäämättömästä kiertokulusta. Minusta oli tullut isä, juuri kun olin menettänyt ihmisen, joka oli minulle kuin toinen isä. Minulla oli sylissäni uusi elämä, kun yksi pitkä elämä oli juuri päättynyt. Minua sylissä pitäneet käsivarret olivat poissa ja yhtäkkiä oma sylini oli se, jonka pitäisi kantaa. Muistan usein olleeni voimaton ja surullinen. Siitä kirjoitin runon.

Sytytetään tänään kynttilän niille rakkaille, joiden elämä on päättynyt. Annetaan surulle lupa olla. Annetaan kaipaukselle tilaa. Vaalitaan kauniita muistoja ja annetaan niiden kantaa.

Lohtua ja rakkautta jokaisen pyhäinpäivään.❤

Seuraa myös Instagramissa ja Facebookissa

(0) Kommentit

  1. Jyllannin suomineito says:

    Upea teksti, osaat kuvailla sanoin sitä samaa surua, mitä oman mummuni poismeno merkitsi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *