Ihmissuhteet, Sosiaalinen hyvinvointi

Stop! Tästä minä alan ja sinä loput

Ei, minä en ole kanssasi samaa mieltä.
Minä ajattelen näin.
Minä en hyväksy tuollaista.
Tuo loukkaa minua.
Tämä ei tunnu minusta hyvältä.

Muun muassa nämä ovat lauseita, joilla voi asettaa rajoja suhteessa toiseen ihmiseen. Kertoa, että tässä kulkee raja, jonka toisella puolella olen minä. Minä, jolla on tunteita, mielipiteitä ja oma maailmankatsomus. Minä, jolla on oikeus arvoon ja kunnioitukseen. Se on eri, kuin sinä ja se sinun on hyväksyttävä.

Olen itse ollut huono puolustamaan itseäni. Syitä siihen on ollut monia. Kun oma identiteetti on jäänyt vahvistumatta, eikä sillä näe arvoa, ja kun hakee jatkuvasti hyväksyntää toisilta ihmisiltä, on mahdoton asettaa omia rajojaan. Silloin joustaa, nyökkäilee ja vaikenee silloinkin, kun joku jyrää ylitse, loukkaa tai vaatii muuttumaan. Tuntuu helpommalta antaa periksi, kuin aiheuttaa konflikti ja ottaa riski, että tulee hylätyksi.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Samuel Jyrinki (@herkkamies) jakama julkaisu

Tosi asiassa tuo tie kuitenkin satuttaa. Vaikka välttäisi riidat ja vastaisi kaikkien tarpeisiin hyväksyntää saaden. Vaikka sulattaisi kaiken kuulemansa, ymmärtäisi ja säästäisi muita. Lopulta tie rikkoo ja uuvuttaa. Sinne kadottaa sen, mitä itse todella on. Lopulta jäljelle jää vain pelkoa, yksinäisyyttä ja kelpaamattomuutta. Pahimmillaan kyvyttömyys asettaa rajoja voi ajaa tilanteeseen, jossa joutuu väkivallan tai hyväksikäytön uhriksi. 

Ihminen tarvitsee rajansa. Ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että tällainen minä olen ja juuri se on arvokasta puolustettavaksi. Minun ei tarvitse kestää tai hyväksyä mitä tahansa toiselta ihmiseltä, oli hän sitten kuka tahansa.

Siksi on tärkeää näyttää tarpeen tullen, missä raja kulkee. Missä sinä loput ja minä alan. Missä kohtaa alkaa alue, jossa minä päätän, mikä minulle on hyvä. Sitä jokaisen tulee kunnioittaa.  

(1) Kommentti

  1. Tunnistan paljon vanhaa minua tuosta pohdinnasta.
    Äärimmäisyyksiin joustava miellyttäjäluonne sai tekemään kaiken niin kuin oletti muiden haluavan minun tekevän. Ylenpalttisella mukavana olemisella haki hyväksyntää ja omat rajat unohtui.
    Hyvin sanottu, että kadottaa sen mitä todella on. On vain kaikille kaikkea, muttei itselle mitään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *