Sosiaalinen hyvinvointi, Sukupuoli ja seksuaalisuus

Miksi moni mies ei ymmärrä seksuaalisia rajoja?

Luin Iltalehdestä Marja Kihlströmin viimeisimmän kolumnin suostumukseen perustuvasta seksistä ja jäin taas miettimään sitä, kuinka miesten maailmassa olisi kaiken kaikkiaan opittavaa seksuaalisten rajojen suhteen.

Moni nainen pelkää kadulla vastaan kävelevää miestä. Surullisinta on se, että siihen on aihetta.


Jo teininä pohdin paljon sitä, että miksi monet pojat eivät ymmärrä seksuaalisia rajoja suhteessa tyttöihin. Ympärillä näki ja kuuli jatkuvasti rajan ylittämistä. Pakaroista ja rinnoista puristeltiin kysymättä lupaa ja pahimmillaan kädet vaeltelivat paidan alle tai housuihin, vaikka suostumusta ei ollut. Oli ”hauskan pitoa” ja vitsejä. Oli humala, joka teki typeristäkin teoista hyväksyttäviä tai vähintäänkin enemmän ymmärrettäviä. Jos ei ollut suoranaisia tekoja, oli sanoja. Epäkunnioittavaa, esineellistävää ja seksuaalisesti latautunutta puhetta, joka poikarinkien keskeltä päätyi usein myös tyttöjen korviin tai puhelimen näytölle inhottavana viestinä.

Kerran eräs naispuolinen kaverini kertoi, kuinka kaksi poikaa olivat olleet hänellä kylässä. Pojat olivat istuneet kaverini selän takana tämän tiskatessa ja arvostelleet tämän kroppaa. Mistä pitävät ja mistä eivät. Voitte kuvitella, kuinka pahalta tuollainen on tuntunut. Se on loukkaavaa ja totaalisesti rajat ylittävää käyttäytymistä.



En usko, että yksikään poika(minä mukaan lukien) tuolloin halusi pahaa niille tytöille, joihin käyttäytyminen kohdistui. Heille ei vain oltu opetettu rajoja. He elivät kulttuurissa, joka salli rajan ylittämisen ilman, että siitä syntyi seuraamuksia. He eivät olleet oppineet kuuntelemaan ja aistimaan, että miltä niistä tytöistä tuntui. He eivät kuulleet, kuinka sana EI välittyi kehon kielestä ja rivien välistä jo kauan ennen vihaista huutoa tai pelosta lamautuneita kasvoja.


Kun Mee Too- kampanja nostatti vahvasti esille naisten kokeman seksuaalisen häirinnän, alkoi kuulua soraääniä siitä, ettei mies enää uskalla tehdä mitään, koska kaikki on ahdistelua. Itse asiassa juuri se keskustelu osoitti, miten paljon miehillä on opittavaa. Jos ei kykene tunnistamaan tilanteita, milloin on lupa halata, puhua rivoja tai käpelöidä, on ehkä syytä miettiä, kuinka sen taidon voisi oppia.

(1) Kommentti

  1. […] Moni mies ei ymmärrä seksuaalisia rajoja […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *