Ihmissuhteet, Perhe, Vanhemmuus

Äitienpäivä saa tuntua myös pahalta

Mitä, jos äitienpäivä ei tunnukaan hyvälle? Tähän ajatukseen tänään pysähdyin. Työskentelin joskus sijoitettujen lasten kanssa, joille jokainen juhlapyhä oli täynnä pelkoa ja kipua. Myös äitienpäivä. Heille ei ollut varmaa, oliko heillä mahdollisuutta mennä kotiin äidin luokse. Heille äiti ei välttämättä edustanut lämpöä ja turvaa.

Ei kuitenkaan tarvitse olla sijoitettu lapsi kokeakseen äitienpäivänä negatiivisia tunteita. Totuus on, että monelle tämäkin päivä on pettymyksen, surun ja jopa hylätyksi tulemisen tunteet täyttämä. Suhde äitiin voi olla niin vaikea, että on vaikea nähdä häntä armollisin ja kiitollisin silmin. On vaikea yhtäkkiä vain unohtaa kaikki huono ja täyttää äitiin liittyvät muistot ja tunteet ruusujen tuoksulla.



Äidillä on aina poikkeuksellinen asema lapsen elämässä. Aina. Eikä se ikinä muutu merkityksettömäksi. Lapsen on vaikea lopettaa toivomasta, että tänään äiti näkee minut. Tänään äiti rakastaa, tukee ja välittää minusta juuri tällaisena, kuin olen. Tänään juoksen äidin luokse ja me halaamme, koska niin paljon me toisistamme välitämme. Ja vaikka kerta toisensa jälkeen lapsi joutuisi pettymään. Huomaamaan, ettei äiti näe, eikä ehdoitta rakasta. Silti jossain pilkahtaa pieni toivon kipinä, että ehkä tänään kaikki on toisin.

Niin paljon, kuin olisikin tehnyt mieli kirjoittaa äitienpäivästä vain jotain kaunista, minä halusin kirjoittaa niille kaikille, jotka tänään kamppailevat sen herättämän pettymyksen, syyllisyyden ja toivon kipinöiden kanssa. Armahtakaa itseänne. Antakaa lapsen itkeä suru pois. Ottakaa syliin ja lohduttakaa. Sillä sinussa on paljon hyvää.

Muista äitiä niin kuin pystyt. Juhli niin kuin pystyt. Tänään on näin, eikä se kaikki ole sinun vastuullasi.

(1) Kommentti

  1. Hei! Tämä kysymys ja kommentti tulee nyt vähän väärään postaukseen, mutta ajattelin että löydät sen tästä varmaan parhaiten. Kuuntelin äskettäin Puhu muru-podcastista jakson, jossa vaimosi oli puhumassa. Kävelin kaupan hyllyjen välissä ja itkeä tihrustin. Kuinka kallisarvoisia olivatkaan ne jutut mistä he puhuivat ja miten paljon enemmän niistä pitäisi puhua. Lähdin googlettamaan vaimosi nimeä ja sitä kautta löysin tieni tänne ensimmäisen kerran. Voisiko vaimosi aloittaa blogia jossa voisi jutella niistä samoista asioista siellä? Tiedän, että täällä lestadiolaisten joukossa on paljon meitä naisia, jotka tarvitsisivat tämänlaista blogia luettavaksi. Esimerkiksi ehkäisy ja muut seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat niin vaijettuja asioita, että tarvitsisimme jonkun rohkean aloittamaan keskustelua julkisesti.

    Haluaisin kysyä että oletteko vielä lestadiolaisia? Tarkoitukseni ei ole missään tapauksessa loukata eikä sinun ole pakko vastata. Itse haluaisin, että tämä lestadiolaisten piiri laajenisi hyväksymään jokaisen omana itsenään. Usein ne jotka yrittävät saada muutosta aikaan ja olla omina itsenään, lopulta eroavat tästä joukosta. Teistä on tullut minulle sellaiset ihmiset, jotka ovat antaneet voimia ja uskoa siihen, että ehkä joskus tämä porukka laajenisi avarakatseisemmaksi ja hyväksyisi jokaisen tekevän omat päätökset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *