Ihmissuhteet, Sosiaalinen hyvinvointi

Kilttikin saa puolustautua

Kuinkahan usein olen ollut tilanteessa, että vasta tilanteen ollessa jo ohi, olen havahtunut siihen, etten taaskaan puolustautunut. En sanonut mitään, vaikka minua loukattiin. Myötäilin, vaikka olin eri mieltä. En sanonut, vaikka minulla oli selkeä näkemys epäkohdasta. Olin ollut taaskin niin kiltti, että ohitin mieluummin omat tarpeeni, säilyttääkseni rauhan. Ollakseni ehkä hyväksytympi. Huolehtiakseni, että toisilla on hyvä olla.

Psykoterapeutti Emilia Kujala aloitti Instagram-tilillään #kilttikapina n, jonka tarkoitus on nostaa esille tarinoita kiltteyden takaa. Hän on nähnyt terapiavastaanotollaan paljon kilttien ihmisten hiljaista kärsimystä ja haluaa siksi nostaa teeman keskusteluun.

Omalla kohdallani kiltteys liene osa luonteenpiirrettä, mutta osittain myös opittu selviytymistapa. Jossain vaiheessa olen alkanut kantamaan liiallista vastuuta ympäristöstäni ja siinä elävistä ihmisistä. Olen ajatellut, että minä kyllä kestän, osaan käsitellä ja selviän. Olen pitänyt tunteet sisälläni, kontrolloinut itseni ja oppinut havannoimaan tarkasti, mitä ympäristö minulta vaatii. Se on ollut keinoni välttää konflikteja ja tulla hyväksytyksi. Tähän on tietenkin johtanut useat eri asiat, mistä olen kirjoittanu aikaisemminkin(Teksti häpeästä), mutta yksi iso tekijä on varmasti temperamentti. Se, miten luonnollisesti olen reagoinut asioihin ympärilläni.

Kiltteys ei lähtökohtaisesti ole huono asia, mutta silloin, kun ihminen lakkaa asettamasta omia rajojaan ja myötäilee vain jatkuvasti toisten tarpeita, se on todella huono asia. Vielä, kun siihen sekoittuu usein se, niin kuin minunkin kohdallani, ettei kiltteys kohdistu itseen. Vaan päin vastoin, olin kiltti muille, mutta itseäni kohtaan vaativa. Tämä yhdistelmä on myrkkyä omanarvontunnolle. Kenenkään minuus ei kestä loputtomasti rajattomassa ja puolustautumattomassa tilassa, jossa ei ole näkyvästi esillä omia tarpeita, mielipiteitä ja identiteettiä.

Itse pääsin terapian kautta kiinni tähän kohtaan itsestäni ja opin hiljalleen puolustamaan rajojani. Opin luottamaan siihen, ettei rajojen asettaminen, eriävän mielipiteen sanominen ja tarpeen tullen tiukkakin puolustaminen vahingoita minua. Sen sijaan huomasin niiden vahvistavan oloani, tekevän minut näkyväksi itselleni. Tällainen olen, tätä mieltä olen, ja se on riittävän arvokas puolustettavaksi. Enkä lopulta menettänyt kenenkään sellaisen ihmisen hyväksyntää, jolla oli oikeasti merkitystä. Varsinkin, kun aloin rajojeni asettamisen kautta hyväksyä itseäni paremmin.

Olen varmasti edelleenkin kiltti ihminen, joka loppuun asti pyrkii välttämään konflikteja ja haluaa auttaa ympäristöään voimaan paremmin. Olen edelleen hyvä tarkkailemaan ja miellyttämään. Ajattelen, että ne ovat hyviä ominaisuuksia, jotka voivat olla minulle myös vahvuus. Yritän myös opetella käyttämään tuota vahvuutta itseeni. Olemaan kiltti itseäni kohtaan.

Toisten tunteiden kantaminen, omien tarpeiden vähätteleminen, miellyttäminen ja hyväksynnän suorittaminen eivät kuitenkaan ole sellaista kiltteyttä, mitä on hyvä kantaa mukanaan. Sitä vastaan voi ja pitääkin kapinoida.

View this post on Instagram

Kuinkahan usein olen ollut tilanteessa, että vasta tilanteen ollessa jo ohi, olen havahtunut siihen, etten taaskaan puolustautunut. En sanonut mitään, vaikka minua loukattiin. Myötäilin, vaikka olin eri mieltä. En sanonut, vaikka minulla oli selkeä näkemys epäkohdasta. Olin ollut taaskin niin kiltti, että ohitin mieluummin omat tarpeeni, säilyttääkseni rauhan. Ollakseni ehkä hyväksytympi. Huolehtiakseni, että toisilla on hyvä olla.  @tunteellaemiliakujala aloitti tilillään #kilttikapina n, jonka tarkoitus on nostaa esille tarinoita kiltteyden takaa. Hän on nähnyt terapiavastaanotollaan paljon kilttien ihmisten hiljaista kärsimystä ja haluaa siksi nostaa teeman keskusteluun. Tähän keskusteluun halusin ehdottomasti osallistua ja siitä syntyikin tämä postaus, joka löytyy kokonaisuudessaan blogin puolelta. Kiltteys ei lähtökohtaisesti ole huono asia, mutta silloin, kun ihminen lakkaa asettamasta omia rajojaan ja myötäilee vain jatkuvasti toisten tarpeita, se on todella huono asia. Vielä, kun siihen sekoittuu usein se, niin kuin minunkin kohdallani, ettei kiltteys kohdistu itseen. Vaan päin vastoin, olin kiltti muille, mutta itseäni kohtaan vaativa. Tämä yhdistelmä on myrkkyä omanarvontunnolle. Kenenkään minuus ei kestä loputtomasti rajattomassa ja puolustautumattomassa tilassa, jossa ei ole näkyvästi esillä omia tarpeita, mielipiteitä ja identiteettiä. Itse pääsin terapian kautta kiinni tähän kohtaan itsestäni ja opin hiljalleen puolustamaan rajojani. Opin luottamaan siihen, ettei rajojen asettaminen, eriävän mielipiteen sanominen ja tarpeen tullen tiukkakin puolustaminen vahingoita minua. Sen sijaan huomasin niiden vahvistavan oloani, tekevän minut näkyväksi itselleni. Olen edelleen kiltti ihminen ja pidän sitä vahvuutena, jota yritän käyttää myös itseäni kohtaan. Toisten tunteiden kantaminen, omien tarpeiden vähätteleminen, miellyttäminen ja hyväksynnän suorittaminen eivät kuitenkaan ole sellaista kiltteyttä, mitä on hyvä kantaa mukanaan. Sitä vastaan voi ja pitääkin kapinoida. #kiltti #tunne #hyvinvointi #blogi #herkkämies #terapia #rajat #mies

A post shared by Samuel Jyrinki (@herkkamies) on

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *