Ihmissuhteet, Sosiaalinen hyvinvointi, Sukupuoli ja seksuaalisuus

Koin seksuaalista häirintää ja vaikenin — Puhuminen hyödyttäisi uhreja ja tekijöitä

Kävelen luokan eteen ja jokin tunnelmassa häiritsee. Katson taakseni ja näen, kuinka naisopetteja näyttää muulle luokalle käsimerkein, että hyvä takapuoli. Hän ei tunnu välittävän, näenkö sitä. Mairea ilme. Peukalot ja etusormet yhdessä käsiään käännellen. Käännyn takaisin taululle, vaikka tekisi mieli peruuttaa. Inhottaa.

Olen joutunut muutaman kerran tilanteeseen, jossa minuun on kohdistunut sellaisia seksuaalisesti vihjaavia tekoja ja sanoja, jotka ovat olleet häiritseviä. Nuo ehkä vitsiksi tarkoitetut sanat ja teot ovat ylittäneet rajan, jossa hauskasta on tullut ahdistava, epämiellyttävä ja liian intiimi. Mutta vaikka tilanne on tuntunut pahalta, en ole sanonut mitään. Olen jopa nauranut väkinäisesti, vaikka sisälläni on tuntunut kaikelta muulta. Sitten olen jatkanut elämääni ja kyseenalaistanut oman kokemukseni. Ehkä olen vain liian herkkä. Ehkä ajoin itseni tilanteeseen. Minähän nauroin itsekin.

Osallistuin tänään työpaikallani tutkimukseen, jossa eräs kysymys kuului: oletko kokenut seksuaalista häirintää? Kysymys pysäytti. Kyllä minä olen. Niin minä todella koen ja samalla kehoni muistaa hetkessä noiden tilanteiden ahdistavuuden. Seuraava kysymys kuului: oletko kertonut asiasta esimiehelle? En. En ole. Miten olisin osannut tai voinut? Mites siihen olisi reagoitu? Olisiko se ollut liioittelua ja ylireagointia?

Seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneen on edelleenkin vaikeaa puhua kokemuksestaan. Aihe on vahvasti salailun ja syyllisyyden kulttuuriin verhoutunut ja kokemuksesta syntynyt häpeä vaikeuttaa puhumista. Tämän osoitti hyvin myös oma reaktioni tilanteeseen.

Näin ei kuitenkaan pitäisi olla, sillä seksuaalinen häirintä on yksiselitteisen väärin ja siihen pitäisi aina pystyä puuttumaan. Eikä sitä kokeneen ihmisen kokemusta tulisi koskaan vähätellä. Päin vastoin, asiasta pitäisi pystyä puhumaan ja siitä pitäisi pystyä oppimaan.

Seksuaalinen häirintä on edelleenkin valitettavan yleistä. Tuoreimpana esimerkkinä SUEKin selvitys huippu-urheilijoiden kokemuksista, jossa noin joka kolmas naisista ja noin joka viides miehistä kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää. 2017 tasa-arvobarometrin mukaan 39% naisista ja 17% miehistä oli kokenut seksuaalista häirintää kahden viime vuoden aikana.

Vaikka #MeToo kampanja lisäsi puhetta ja kiistatta vei asian käsittelyä eteenpäin, työ on vielä valitettavan alussa. Seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneet tarvitsevat vielä paljon rohkaisua, jotta heidän äänensä saadaan kuuluviin ja kynnys asian esille nostamiseen matalammaksi.

Siitäkin huolimatta, että seksuaalisen häirinnän uhri on todennäköisimmin nuori nainen ja tekijä mies, meidän pitää muistaa, että uhreja ja tekijöitä on muissakin ihmisryhmissä. Ja jokainen näistä tapauksista on yhtä väärin.

Kun seksuaaliseen häirintää puututaan aktiivisesti, se antaa paitsi selkeän viestin, ettei sitä hyväksytä, myös mahdollisuuden oppimiseen. Miten voin toimia ja miten en? Millaisia taitoja minun pitää kehittää, etten edes tietämättäni häiritse seksuaalisesti ketään? Millaisia taitoja minun pitää opettaa lapselleni, että hän tunnistaa oikeat rajat? Vain sitä kautta tämä kulttuuri voi muuttua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *