Sosiaalinen hyvinvointi, Uskonto

Miksi vanhoillislestadiolaista saa pilkata?

Lestadiolaiset maalitauluna — Miksi vakaumuksesta saa vapaasti pilkata? Näin kuului Seuran julkaiseman artikkelin otsikko. Loistava juttu, tärkeä aihe ja ainakin omakohtaisen kokemuksen perusteella totisinta totta.

On ihan uskomatonta, miten paljon itsekin olen elämäni aikana kuunnellut lestadiolaisiin kohdistuvaa pilkkaa, syrjimistä ja ennakkoluuloista kohtelua. Pahimmillaan kouluaikoina sai kokea väkivallan uhkaa vain siksi, että oli ”lessu”. En koskaan kuullut asiaan puututtavan. Ehkä siksi, ettei siitä varmasti myöskään kerrottu aikuisille. Oli normaalia, että vakaumuksen vuoksi kiusattiin. Näin oli myös aikuisten maailmassa, sekä julkisessa keskustelussa. Mediakin sai puhua halveksuen vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä ja sen ihmisistä, joten miksi ei kuka tahansa muukin.

Seuran artikkeli tuo hyvin esille, kuinka esimerkiksi pedofiilikohua käsiteltiin mediassa, ja jonka seurauksena vanhoillislestadiolaisia yleistettiin laajasti pedofiileiksi. Vanhoillislestadiolaisuus nostetaan helposti asian keskiöön ja leimataan koko yhteisöä. Tai vaihtoehtoisesti leimataan yksilö yhteisöön kohdistuvien ennakkoluulojen tai huonojen kokemusten kautta. Eikä asiaan edes puututa samalla tavalla, miten monen muun vähemmistöryhmän kohdalla.

Ihan niin kuin mikä tahansa muukin yhteisö, myös vanhoillislestadiolaisuus pitää sisällään erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä. Olen itsekin nostanut esiin joitakin ongelmakohtia yhteisöön liittyen. Suurin osa yhteisöön kuuluvista ihmisistä on kuitenkin tavallisia ja fiksuja kansalaisia, joilla on kaikki asiat hyvin. Eikä yhteisö ole pelkästään niiden negatiivisten asioiden summa, mitä julkisuudessa usein näkyy. Päinvastoin vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä on valtavasti hyvää. Sen sisällä on paljon hyvinvointia lisäävää kulttuuria, sekä ihania, suvaitsevia ja rakastavia ihmisiä. Luulojen sijaan kannattaa aina aidosti tutustua.

On tietenkin selvää, ettei viestintä tällaisen ison yhteisön ja muun yhteiskunnan välillä ole vain yksisuuntainen. Tällä tarkoitan sitä, että myös esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen yhteisön toimijana on pystyttyvä sen kaltaiseen avoimeen vuorovaikutukseen, joka hälventää siihen kohdistuvia haitallisia asenteita ja luuloihin perustuvaa puhetta. Tämä toimii tietysti myös yksilötasolla.

Olen itse törmännyt yhteisön sisällä sellaiseen ajatteluun, jossa yhteisöön kuulumattomiin ihmisiin(eli ei samalla tavalla uskoviin) suhtaudutaan vältellen ja jopa halveksuen. Eikä esimerkiksi minun kouluaikainen vastakkainasettelu ”lessujen” ja ”ei lessujen” välillä ollut pelkästään kiinni muiden ennakkoluuloista, vaan myös paljon vanhoillislestadiolaisten eristäytyvästä ja torjuvasta asenteesta johtuvaa.

Nostan tämänkin puolen esille, koska toimiva suhde kanssaihmisiin vaatii aina  itsereflektiota ja avointa vuorovaikutusta. Ja toimivassa suhteessa on usein vähemmän syrjintää.

Selvää on tietenkin joka tapauksessa se, että kuului yhteisöön tai ei, syrjintä on aina väärin.

Lue myös:

Rakkautta vai hengellistä väkivaltaa

(1) Kommentti

  1. Kiitos tosi paljon tästä ❤️ Vaik oon itse ex-lestadiolainen niin syrjimiskokemus liittyy aikoinaan teininä ollessani psykiatriseen hoitoon. Olin ennen kiusattu koulussa minkä takia jouduin hoitoon ja psykiatri kutsui ”lessuksi” ja kyseli aiheeseen kuulumattomana oonko harrastanut seksiä yms. Olin 15.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *