herkkamies, Sosiaalinen hyvinvointi

Palkintona mielen vapaus — kokemukseni psykoterapiasta

Istun viimeisellä terapiakäynnilläni ja kuuntelen laulua, jonka terapeuttini haluaa minun kuulevan.

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus…”

Mielen vapaus. Se on hyvä kuvaus siitä, minkä minä terapian avulla olen saanut saavuttaa. Miten tämän matkan aikana olen vapautunut häpeän, pelon ja syyllisyyden kahleista. Löytänyt viimein vapauden ja rauhan olla oma itseni. Saanut luvan kokea tätä maailmaa sellaisena, kuin minä sen koen. Juuri oikeanlaisena sellaisenaan. Tuossa vapaudessa maailma todella on kaunis ja hyvä elää. Oikeastaan on aivan uskomatonta, että niin todella on. Olen siitä valtavan kiitollinen.

Laulu jatkuu ja sukeltaa sisälleni, kuin täydentäen ajatukseni.

”On vapautta istua iltaa yksinänsä.
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä.
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä”

Kun aloitin terapian, olin ahdistunut ja väsynyt ihminen, joka käpertyi pelokkaana terapiatuolin perälle. Rinnassani painoi möykky, jolle minun oli vaikea löytää sanoja. Identiteettini oli hauras ja rajani haalistuneet hyväksynnän hakemisen polun alle. Vaikka elämässäni oli moni asia tuolloinkin hyvin, ja vaikka olin saanut ja saavuttanut elämässäni paljon, se mikään ei auttanut, eikä estänyt uupumasta. Se ei auttanut, koska se hyvä ei koskettanut sitä osaa minussa, jonka olin sisälleni kätkenyt. Se osa eli häpeässä ja yksinäisyydessä, ei empatiassa ja rakkaudessa.

Terapeutin avulla minä sain välineet kohdata tuon osan itsestäni. Sain voiman lähteä purkamaan tuota möykkyä sisältäni. Kerros kerrokselta, antaen sen tuntua ja näkyä. Sain kuulostella sitä, ihmetellä ja tutkailla. Joskus vain sietää. Sain löytää sille sanoja ja tunteita, sekä tutustua kehon rikkaaseen kieleen. Terapeutin avulla sain lähteä opettelemaan uudenlaista elämää aitona ja avoimena. Harjoittelemaan, miten ja mihin rajat piirretään. Löytämään itseni kokonaan.

Kun terapia nyt päättyy, tuolissa istuu erilainen ihminen. Varmempi, vakaampi ja levollisempi. Rinnassa ei enää ole möykkyä, ei ole salaisuutta, joka sairastuttaa. Tuolissa istuu ihminen, jota hyväksyntä ja rakkaus on viimein saanut kokonaan koskettaa. Hauraat rajat on nyt piirretty vahvoilla siveltimen vedoilla identiteetiksi, jonka tunnistan itsekseni. Häpeän ja pelon tilalle on tullut terve ylpeys ja arvostus itseä kohtaan. On löytynyt syy puolustaa sitä ihmistä, joka olen. On syntynyt vapaus rakastaa ja olla rakastettu.

Kuuntelen laulun loppuun.

”On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.”

Tähän terapia parhaimmillaan voi ihmisen avittaa. Ei se tule itsestään, eikä pelkästään terapeutin työllä, vaan se vaatii itseltä paljon. Paljon rohkeutta heittäytyä ja voimia kulkea vaikeidenkin vaiheiden läpi. Se vaatii uskoa ja luottamusta siihen, että se kaikki vie kohti parempaa. Kohti hyvinvoivaa ihmisyyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *