Ihmissuhteet, Perhe, Sosiaalinen hyvinvointi

Muistinko sanoa, että rakastan?

Äiti oli jättänyt jälkeensä päiväkirjan, jota oli lupa lukea. Ajatuksia ja runoja elämän iloista ja suruista. Kivusta, joka ajoittain oli läsnä, mutta myös rakkaudesta. Äidin suuresta rakkaudesta lapsiaan kohtaan.

”Tiedätteköhän, miten paljon teitä rakastan?”

Sitä äiti kyseli. Ja sitä, että onko tarpeeksi muistanut pitää sylissä, hoitanut ja osannut kulkea rinnalla.

Ja kyseli äiti vielä sitäkin, että oliko hän muistanut pyytää ja antaa anteeksi?

Teksteistä huokui äidin huoli lapsiaan kohtaan, riittämättömyys ja halu toimia parhaansa mukaan. Hän rakasti jokaista lastaan, ja teki varmasti joka päivä parhaansa ollakseen hyvä äiti. Ihan niin kuin varmasti suurin osa äideistä. Niillä taidoilla ja voimilla, mitä kulloisessakin hetkessä on ollut. Sitä vanhemmuus usein on, sen olen saanut itsekin jo oppia.

Tänä äitienpäivänä äitiä ei enää ole. Hän nukkui pois 61-vuoden iässä reilu puoli vuotta sitten. Yllättäen ja äkkiä äitiä ei enää ollut.

Miten paljon olenkin miettinyt viimeaikoina äitiä. Sitä, millaisen elämän hän eli ja millainen äiti hän minulle oli niistä lähtökohdista. Sitä, mitä hän minulle elämällään opetti ja kuinka paljon siitä ymmärsin vasta sitten, kun hän oli jo pois.
Olen miettinyt hänen kirjoituksiaan ja sitä, kuinka paljon meillä molemmilla varmasti jäi sanomatta.

Ehkä tänään haluankin vain muistuttaa, miten tärkeä on pyytää ja antaa anteeksi, kiittää, hoivata ja rakastaa silloin, kun rakkaamme on vielä siinä.

Hyvää äitienpäivää äidit❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *